Romantiikka on taiteellinen liike, joka hyvitetään Euroopan 1800-luvun ensimmäiselle puoliskolle. Se syntyi Saksassa ja Isossa-Britanniassa ja levisi pian niiden rajojen ulkopuolelle. Heidän hyökkäyksensä on muotoiltava historiallisessa ajassa, jolloin totalitarismi hallituksen vaiheena oli luopunut hegemonisesta muodostaan, minkä seurauksena kokouksessa nousi uusia haasteita (etenkin niitä, jotka innoittivat Ranskan vallankumousta).
Vaikka 1800-luvulla vallitsevat valaistumisen ihanteet, lain vallitsevuus ja hyväntekeväisyyden hyöty, romanttisuuden henki puolustaa sydämiä, epäoikeudenmukaisia ja henkilökohtaisia.
Romantiikan ihanteet olivat vastuussa työalueista, kuten maalauksesta, kirjallisuudesta, musiikista tai filosofiasta. Samalla tällä väitteellä oli transsendenttinen osmoosi rutiinissa, perinteissä, politiikassa ja yleensä historian varoittamisessa.
Luonto oli romanttisten suuri päähenkilö. Niin paljon, että synkät ja misantrooppiset maisemat kommunikoivat jälkeläisten tunnelmia (Friedrichin maalaus “Yksinäinen puu” on tarkka esimerkki saksalaisesta unelmakivografiasta).
Jokaisen kansan yksinäisen hengen vahvistaminen on toinen tämän tasapainon akseleista (saksalainen filosofi Hegel puolusti kotimaan hengen tehokkuutta, pelkoa, jolla oli mieleenpainuva suoja eri eurooppalaisissa nationalistisissa tapahtumissa). On valinnaista tarkkailla maapallon altruistista raskautta, joka ilmenee tyytymättömyyden tunteena, itsensä hemmotteluna ja ristiriitana tehokkuuden kanssa yleensä.
Sisustusten turpoaminen on toinen hänen tunnusomaisista teemoistaan, jotka voidaan selventää Beethovenin (pidetään ensimmäisenä romanttisena muusikkona) ” The Hymn of Joy ” -sarjasta tai Bécquerin sotilasjakeista. Suosittu ja kansanperinne häiritsevät sitä suuntausta, jonka voimme arvata veljien Grimmien valheissa. Toisaalta jotkut ranskalaiset ja brittiläiset romanttiset edustajat olivat kiinnostuneita espanjalaisesta populaarikulttuurista (andalusialainen kansanperinne, banditaali tai härkätaistelu).
He lyövät vetoa irrationaalisesta voitosta 1700-luvun rationalismin tiukkuudesta (Coleridgen runo "Vanhan merimiehen balladi" kuvaa joidenkin pahanlaatuisiin tapahtumiin osallistuvien merimiesten suhdetta). Normatiivinen universumi, itäinen kosmos ja keskiaika käyttävät sitä. Kirjan tekijä kiertää modernia seurakuntaa ja etsii muiden sivilisaatioiden eksoottisuutta ja muiden aikojen häiriötekijöitä. Niin teki esseeisti Walter Scott keskiajan historiastaan Skotlannissa tai taidemaalari Delacroix, joka halusi argumentteja itäisestä tutkijasta.
Emansipaatio on ihanne, joka innostaa fiktiivisen universaalisuutta. Esimerkkejä tästä todisteesta löytyy Friedrich Schillerin kertomasta William Tellin käsityksestä, venäläisen versistin Alexander Pushkinin "Oodi vapaudelle" tai Delacroix'n kuuluisasta maalauksesta "Liberty Leading the People".
