Vanhempien auktoriteetti määritellään oikeudellisessa kontekstissa oikeuksien ja velvollisuuksien joukoksi, jotka lainsäädäntö antaa vanhemmille heidän alaikäisten lasten suhteen, jotka eivät ole emansipaattisia tai joilla on vamma. Sen päätavoitteena on suojella lasten ylläpitoa ja koulutusta. Termin alkuperä johtaa meidät Rooman lakiin, koska tätä sanaa alettiin käyttää juuri silloin. Tuolloin vanhempien auktoriteettina ymmärrettiin isälle annettua valtaa perheen ja hänelle alistettujen lasten eduksi, joita hänen oli suojeltava. Muinaisessa Roomassa tämä valta lapsia kohtaan oli ehdottomasti ja toistaiseksi isä.
Tällä hetkellä vanhempien valtaa käyttävät isä ja äiti, ja jos molemmilla on yhtäläiset oikeudet kyseiseen esitykseen, vaikka se ei tarkoita, että heidän on käytettävä sitä aina yhdessä, koska jos toinen näistä kahdesta puuttuu, jäljellä oleva on pätevöityä vanhempainvaltuuteen On tärkeää korostaa, että tämä oikeus ei johdu avioliitosta, vaan se perustuu luonnollisiin vanhempien ja filialien suhteisiin riippumatta siitä, ovatko he syntyneet avioliiton sisällä vai ulkopuolella.
Vanhempainvaltaan oikeutetut henkilöt ovat isä ja äiti, ja molempien poissa ollessa isovanhemmat lain tai perheen tuomarin määräämässä järjestyksessä. Avioliitosta syntyneiden lasten kohdalla vanhempien auktoriteetti vastaa lasta, joka tunnistaa lapsen ensisijaisesti, jos vanhempien välillä jostain syystä syntyy erimielisyyksiä, perheen tuomari vastaa siitä, mikä on hänelle sopivinta. Vähemmän.
Vanhempien auktoriteetti päättyy, kun: sitä käyttävä henkilö kuolee, ellei ole muuta henkilöä, jolle se kuuluu; emancipation kanssa tai kun lapset saavuttavat täysi-ikäisyyden.
Lainsäädäntö voi peruuttaa vanhempainvallan, kun: alaikäiset ovat hylätyssä tilassa; kun he ovat vanhempiensa fyysisen hyväksikäytön uhreja, kun heidän lastensa terveys, moraali tai turvallisuus on vaarassa.
