Kirjallisuudessa kirjallisuuslaite tai retorinen hahmo, jossa sanaa täydennetään toisella, jolla on täysin vastakkainen merkitys tai joka on ristiriitainen, tunnetaan oksimoronina. Näiden kahden vastakkaisen käsitteen käyttö antaisi seurauksena elämän kolmannelle käsitteelle. Tällä tavoin lukija ilmoittaisi käytettyjen metaforojen avulla tiettyjä yksityiskohtia siitä, mitä kerrotaan tai kuvataan. Tällainen on lauseke "ikuinen hetki", joka tuntuu absurdilta, mutta osoittaa avoimesti, että molemmat päähenkilöt elivät erittäin voimakasta hetkeä.
Sana oxymoron tulee kreikan kielestä "oxymoron", sana, joka koostuu "oxys", joka voidaan kääntää "terävä, hieno" ja "moros", jonka merkitys on "tylsä, tyhmä". Sen leksikaaliset elementit ovat toteutettujen tutkimusten perusteella osoittautuneet 1700-luvulla käyttöönotetuiksi hellenismeiksi; espanjaksi on harvinaista, että sen kreikan alkuperäinen monikkomuoto "oxímora" säilyy, vaikka englanniksi ja saksaksi se onkin. Sen latinankielinen muoto on "condractio in terminis". Jotkut osoittavat, että sana on jopa tarkka esimerkki käsitteestään, jota sillä on: se on toisaalta hieno ja järkevä, toisaalta sitä pidetään naurettavana tai tyhmänä.
Toisin kuin oksimoroneilla, on pleonasmeja, niitä retorisia hahmoja, joissa ehdotettu lause vaivaa redundanssilla. Esimerkiksi on ilmaisu "näin sen omin silmin". Samalla tavalla siihen liittyvä käsite on paradoksit, lausunnot, joista puuttuu järkeä tai logiikkaa, tai jotka ovat ristiriidassa yleisesti hyväksytyn kanssa.
