Eksistencialismi on filosofinen liike, joka syntyi 1800-luvulta 1900-luvulle. Tämä virta keskittyy tutkimus ihmisen kunnossa, tunteet, yksilön sitoutuminen ja vapautta. Eksistencialismi palautti ihmisen rooliin yksilönä, asettamalla hänet keskelle filosofista pohdintaa ja erottamalla hänet irrallisena ja täysin itsetietoisena olentona.
Tämän teorian merkittävimpiä ominaisuuksia ovat:
Hän keskittyy ihmisen omaan olemassaoloon, olemukseen ja ratkaisujen etsimiseen ihmisen ongelmiin. Syynä ei ole ainoa, joka osoittaa todellisuutta, jopa kaikkein alkeis tunteita, kuten turhautumista ja ahdistusta on voitava todistaa sitä. Pessimismi korostuu tässä filosofiassa. Merkittävästä pessimismistä huolimatta eksistencialismi ajattelee, että vain ihminen on olemassa ja että vain hän pystyy (jopa pessimismin sisällä) löytämään positivismin ja käsittelemään oman olemuksensa. Ihminen on vapaa ja hän on ainoa, joka luo maailmansa.
Eksistencialismin suosio syntyy toisen maailmansodan jälkeen, kun tämä konflikti on jättänyt ajattelun helpotusta ja arvojen menetystä.
Eksistencialistisessa päättelyssä on kolme koulua: ateistinen eksistencialismi, agnostinen eksistencialismi ja kristillinen eksistencialismi.
Ateistisen eksistencialismin perusperiaatteena on kaikkien aineettomien, metafyysisten tai uskonnollisten uskomusten hylkääminen. Tämän hetken mukaan ihmisluontoa ei ole olemassa, koska sitä luova Jumala ei ole; ihminen kokee itsensä olevaksi ja on ainoa, joka päättää, millainen hän haluaa olla. Tämän koulun tunnetuimpia edustajia ovat: Jean Paul Sartre ja Albert Camus.
Kristillinen eksistencialismi erottuu herättämällä uskonnollisen vaiheen mahdollisuus pelastuksen hypoteesina; tämä koulu turvautuu uskonnollisiin perusteisiin, kuten alkuperäiseen syntiin, viattomuuden menetykseen jne. Määritetään metafyysinen periaate miesten konkreettiseksi todennäköisyydeksi. Toinen ominaispiirre on vahvistus siitä, että jokaisen ihmisen korkein hyöty on hänen oma kutsumuksensa. Sen tärkeimpiä edustajia olivat: Gabriel Marcel ja Soren Aabye Kierkegaard.
Agnostinen eksistencialismi perustui havaintoihin ja kokemuksiin. Tämä oppi pitää uskontoa tärkeänä elementtinä ihmisten kulttuurissa ja historiassa, aivan kuten se ei kumoa Jumalan olemassaoloa, mutta se uskoo, että sitä ei voida todistaa tai todistaa. Sen suurimmat edustajat olivat: Martin Heidegger ja Albert Camus.
