Apollinarianismi on oppi harhaoppi kristillisyydessä, sen nimi on peräisin sen pääsaarnaajalta Apollinaris nuoremmalta, joka oli Laodicean (Syyria) piispa noin vuoden 361 jälkeen, kun hän oli omistautunut elämänsä pyhien kirjoitusten tutkimiseen vaikka syyrialaisten pappien opetus otti kerran vastaan piispan aseman, alkoi saarnata saarnoja, jotka eivät olleet uskollisia katoliselle opille. Hänen opinsa perustui Jeesuksen Kristuksen inhimillisen luonteen kieltämiseen, hän väitti, että Jeesus ei ollut ihminen, että hän oli jumalallinen olento, joka on ruumiillistunut ruumiissa, jossa ei ole sielua ja joka on korvattu Sanalla. Tämä kieltäminen johti Apollinariksen oppien rankaisemiseen paavi Damason (37. Rooman paavi).
Apollinaris yritti selittää, kuinka Jeesus jumalallinen olento voisi olla myös ihminen. Hän opetti, että ihmiset muodostuvat ruumiista, sielusta ja hengestä ja että Logos helpotti heidän ihmisyyttään Jeesuksen hahmossa. Apollinaris kielsi Kristuksen ihmissielun uskoen, että jos Jeesuksella olisi ihmissielu, se olisi sama kuin muut ihmiset, toisin sanoen synnillä; teeskentelemällä tällä pelastamaan Kristuksen jumaluuden.
Tätä oppia pidettiin jumalanpilkana Jumalaa vastaan, ja ne tuomittiin ankarasti, koska kirkko väittää, ettei Jeesuksen Kristuksen ihmissielillä ollut syntejä.
Konstantinopolin ensimmäinen ekumeeninen neuvosto sisällytti apollinarianismin harhaoppeiden luetteloon. Tuolloin Apolinar kuoli (392), hän ei koskaan oikastunut eikä kuollut säilyttäen saman uskonsa. Monet hänen seuraajistaan halusivat jatkaa saarnaamista samoista periaatteista Syyriassa, Phoeniciassa ja Konstantinopolissa, mutta harvat selviytyivät hänestä, ja vuoteen 416 mennessä niitä ei ollut jäljellä, koska monet palasivat pyhään kirkkoon ja muut poikkesivat kohti monofysiikkaa.
